| pelipäiväkirja (valitsemasi viesti) |
 |
Pipojen alkusarjat paketissa |
26.11.2008 23:07 |
 |
|
|
 |
Viime kaudella Pipot pelasivat yhdellä joukkueella 13 joukkueen alkusarjassa saavuttaen 0 pistettä 12 pelissä. Pipot tekivät yhteensä 22 maalia, mutta Pipojen maalista kiekkoa etsittiin peräti 125 kertaa. Tällä kaudella Pipot pelasivat alkusarjaa kahdella joukkueella saavuttaen yhteensä 12 pelissä 10 pistettä. Joukkueet tekivät yhteensä 52 maalia ja niitä vastaan tehtiin 74 maalia. Tehtyjen maalien määrä oli viime kaudesta lisääntynyt 136 % ja päästettyjen vähentynyt 41 %, vaikka tämä onkin numeroilla leikkimistä niin se kertoo kuitenkin olennaisesta muutoksesta jäällä. Pipojen kaikki moket ovat onnistuneet ja maalinteko on jakaantunut erityisesti whiten joukkueessa monen miehen kesken. Tästä on hyvä jatkaa vaikka varmaan blue -joukkuetta hieman kaivelee se, että se pääsi tasapisteisiin lohkokarsintaan päässeen PuHun kanssa, mutta jäi maalieron osalta kolme maalin päähän "nousumahdollisuudesta".
|
|