| pelipäiväkirja (valitsemasi viesti) |
 |
Vierumäen turnaus 2010 |
9.5.2010 19:35 |
 |
|
|
 |
HC Pipot osallistuivat kolmatta kertaa Jääkiekkoliiton eteläisen alueen järjestämään harrastekiekkoturnaukseen Vierumäellä 8. - 9.5.2010, Turnaukseen osallistunut joukkue pelasi kolme ottelua tehden niissä yhden maalin ja päästäessä 18 kpl. Näin huonoja Pipot eivät suinkaan ole vaan kyseessä oli Davidin ja Goljatin kaltainen taistelu joukkueen vahvuuden ollessa parhaimmillaan MV + 8 kenttäpelaajaa ja heikoimmillaan sunnuntaina MV + 6 kenttäpelaajaa. Pienimmällä ryhmällä sunnuntaina pelattu ottelu turnausvoittajaa eli Maitohapot -nimistä joukkuetta vastaan päättyi raivoisan taistelun jälkeen 0 - 3. Tämän pelin myötä pelaajien suuhun jäi ihan hyvä maku turnauksesta, vaikka lauantai-iltana vallinnutta pahaa maksua ei saatu huuhdeltua alas edes Vierumäen ravintolassa.
Turnaukseen oli alkujaan ilmoittautunut selvästi enemmän pelaajia kuin lopulta matkaan lähti, erilaiset syyt johtivat monen tärkeän pelimiehen matkan peruuntumiseen. Jatkossa turnauksiin osallistumista on syytä harkita tarkoin, sillä tämä oli kauden kolmas turnaus, missä kärsimme pelaajapulasta.
|
|