| pelipäiväkirja (valitsemasi viesti) |
 |
2.2 KKK - HC Pipot Blue 2 - 9 |
3.2.2010 08:06 |
 |
|
|
 |
On se voittaminen mukavaa, kun vielä tasaisen ottelun voittaa selvästi. Eka erä alkoi tasaisella väännöllä molemmilta joukkueilta ja heti oli selvää mieten KKK peliään pelaa, eli paljon laukauksia joka puolelta eteekin maalin edestä jossa välillä hääri jopa kaksi vääränväristä paitaa. Ajassa 2:23 KKK siirtyi johtoon 1-0 juuri siitä maalin edestä vaikka sovittiin että äijää nurin jos siinä hääräävät. 7 sekunnin kuluttua tasoitimme Laineen Jukan ilmiömäisellä ujutuksella maalivahdin jalkojen välistä. Tässä vaiheessa emme tienneet että taitaa tulla Jukan päivä, ja tämä oli nähtävästi jo kirjoitettu historian kirjoihin ennen ottelua. Jäähyjä jaettiin tasaisesti molemmille 14 min verran ottelun aikana, ja pipot maalailivat niin tasa-, ylivoima-, kuin alavoimakentällisillä. Tälläkertaa joukkueemme pelasi rauhallisesti järkevästi rakentaen, mutta pelin yksinäiseen ylhäisyyteen nostamme JUKKA LAINEEN jolle ei nyt enään kaksi kultakypärää riitä sen verran levee hymy oli miehellä ottelun jälkeen. Jukka ns. ujutti kolme maalia samalla tavalla, yksi vasen ylämummo ja viimeisestä viidennestä ei enää oo muistikuvaa, hieno tais olla sekin. Erikoismaininta myös Pekka Liukkoselle joka teki kaksi ja syötti kaksi. Erinomainen peli Jukalta ja kaikilta HYVÄ PIPOT !! Maaleista vastasivat: Jukka Laine 5kpl, Pekka Liukkonen 2kpl, Asko 1kpl, ja Caj Rautelin, syöttöpisteitä ansaitsivat Jukka Laine 2kpl, Pekka Liukkonen 2kpl, asko 1kpl, risto 2 kpl, jyri 1kpl, jyrki lepomäki 1kpl, Glenn 1kpl
|
|